Arvopuuhaastattelujen tavoitteena on:

• Auttaa haastateltavia hahmottamaan säännöstelyongelma kokonaisuutena, tukea erimitallisten (esim. taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten) vaikutusten vertailua ja omien arvostusten jäsentelyä.

• Tuottaa tietoa eri tahojen suhtautumisesta säännöstelyn kehittämiseen

         - Kuinka merkittäväksi koetaan muuttujat (niiden vaihteluväli)?

         - Mikä on säännöstelytapojen mieluisuusjärjestys?

• Selvittää näkemyseroja ja niiden syitä

         - Ollaanko yhtä mieltä tutkimustuloksista?

         - Kuinka suuria eroja etutahojen näkemyksissä on?

• Antaa hyvät lähtökohdat suositusten muodostamisvaiheelle

        - Tuotetun tiedon tehokas soveltaminen

        - Omien arvostusten selkiintyminen

        - Kokonaisuuden ymmärtäminen

        - Kommunikaation paraneminen

Soveltamistarkoitus on päätöksentekoa avustava ja tukeva. Haastattelujen perusteella ei esitetä suoraan jonkin tietyn säännöstelytavan noudattamista.

Haastatteluissa yhdistetään vaikutusten arviointivaiheessa hankittu tieto säännöstelyn taloudellisista, ekologisista ja sosiaalisista vaikutuksista ja seurantaryhmän jäsenten näkemykset vaikutusten merkittävyydestä. Haastattelut tehdään tietokoneavusteisesti HIPRE-ohjelmalla. Tietokoneavusteisen ja vuorovaikutteisen haastattelun etuna on välitön palaute ja havainnollisuus. Haastateltava näkee välittömästi, minkälaiseen lopputulokseen päädytään.

Haastatteluissa noudatetaan seuraavaa etenemistapaa:

1. Sovellettavan menetelmän esittely

Esitellään menetelmä ja sen periaate käyttäen hyväksi osassa I kuvattua autonvalintaesimerkkiä. Tavoitteena on, että haastateltava ymmärtää, kuinka HIPRE-mallilla lasketaan säännöstelytavoille painoarvot. Menetelmän periaatteen ymmärtäminen on tärkeää, koska silloin on helpompi ymmärtää painoarvojen merkitys ja niiden vaikutus lopputulokseen.

2. Haastattelun tarkoituksen ja tavoitteiden kuvaus

Varmistetaan, että haastateltava tietää haastattelujen tavoitteet ja tulosten käyttötarkoituksen. Tässä vaiheessa selvitetään myös, missä roolissa/rooleissa haastateltava antaa painoarvoja.

3. Varsinainen päätöanalyysihaastattelu

Käydään läpi arvopuun muuttujat, mittarit ja vertailtavat säännöstelytavat. Varmistetaan, että analyytikolla (haastattelijalla) ja haastateltavalla on samanlainen käsitys muuttujien sisällöstä ja että haastateltavalle merkitykselliset asiat tulevat riittävästi huomioonotettua arvopuussa.

Analyytikko kuvaa ensin säännöstelytapojen vaikutukset eri muuttujiin ja sen jälkeen haastateltava antaa muuttujille säännöstelytapojen vaikutuserojen merkittävyyttä kuvaavat vertailuluvut.

Säännöstelytavoille on eri muuttujien suhteen annettu etukäteen mittausarvot, jotka perustuvat ISMO-mallilla tehtyihin laskentoihin, tutkimustuloksiin ja asiantuntijahaastatteluihin. Säännöstelytapojen vaikutukset muuttujiin tavanomaisena, kuivana ja märkänä vesivuotena on esitetty liitteessä 1. Mittausten perusteella muuttujille määritetään suhteelliset hyvyysluvut. Ne saadaan antamalla huonoimmalle säännöstelytavalle arvo 0 ja parhaimmalle arvo 1; väliin jäävien säännöstelytapojen arvot interpoloidaan käyttäen lineaarista arvofunktiota.

Muuttujien tärkeysvertailussa voidaan erottaa kolme vaihetta

1) Vaihtoehtojen kokonaisvaikutusten hahmottaminen vaikutustaulukoista ja kokonaiskuvan luominen intressien merkityksestä vesistössä.

2) Vaihtoehtojen vaikutuserojen merkittävyyden arviointi tässä kokonaiskehikossa.

3) Lopuksi, kun kokonaisuus on käyty läpi, niin tarkistetaan painoarvot ja tarvittaessa muutetaan annettuja vertailulukuja.

Muuttujien painoarvot ovat kertoimia, joiden avulla erimitalliset vaikutukset skaalataan keskenään vertailukelpoisiksi. Muuttujan tärkeys määräytyy esimerkiksi sen rahallisen tai muun arvon tai sen perusteella, kuinka suurta ihmisjoukkoa se koskee. Painoarvojen antamisen lisäksi haastatteluissa pyydetään lyhyesti perustelemaan painotukset. Tällä on kaksi tarkoitusta. Toisaalta sen avulla saadaan syvällisempi käsitys haastateltavan näkemyksistä ja tavoitteista ja toisaalta se, että analyytikko voi arvioida haastateltavan vastausten johdonmukaisuutta. Vastausten johdonmukaisuus ei sinänsä ole itseisarvo, vaan sen avulla analyytikko voi arvioida, onko haastateltava mieltänyt painoarvojen merkityksen oikein.

Vaihtoehdoille annettujen mittausarvojen ja muuttujille määritettyjen vertailulukujen perusteella saadaan säännöstelytavoille niiden mieluisuutta haastatellulle kuvaavat kokonaispainoarvot. Tulosten analysointivaiheessa selvitetään ja havainnollistetaan kuvien avulla, minkä vuoksi päädyttiin saatuun lopputulokseen. Mikäli tässä vaiheessa havaitaan, että muuttujien merkittävyyksien keskinäiset suhteet tai säännöstelytapojen mieluisuudet eivät vastaa haastatellun näkemyksiä, selvitetään mistä tämä johtuu ja tehdään tarvittaessa muutokset aikaisemmin annettuihin muuttujien painoarvoihin.

Haastattelussa tarkastellaan erikseen tavanomaista, kuivaa ja märkää vuotta. Tämä on tarkoituksenmukaista, koska jos samanaikaisesti on arvioitava vaikutusten merkittävyyttä erilaisina vesivuosina päädytään liian epämääräiseen ja vaikeaan vaikutusten vertailutilanteeseen.

Haastatteluissa käytetään teknikkaa, joka tehtyjen kokeellisten tutkimusten mukaan on teoreettisesti perusteltu ja aikaisemmista vastaavantyyppisistä haastatteluista saatujen kokemusten perusteella riittävän yksinkertainen ja selkeä haastateltaville.

4. Vapaamuotoinen keskustelu mm. seuraavista aiheista

Mikäli arvopuuhaastattelujen jälkeen on vielä aikaa ja tarmoa, voidaan keskustella vielä seuraavista aiheista:

- Haastateltavan oma tavoitesäännöstely ja sen vaikutukset

- Suositukset säännöstelystä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi

- Selvitystyön eteneminen loppuvuonna ja vuonna 1999

3 VERTAILTAVAT SÄÄNNÖSTELYTAVAT

Arvopuuhaastatteluissa vertaillaan kolmea erilaista säännöstelytapaa:

- tulvasuojelu- ja voimataloussäännöstelyä (TUL-VO),

- Päijänteen tasasäännöstelyä (TASA) ja

- ekologista säännöstelyä (EKO).

Arvopuuhaastattelun vertailussa ei ole mukana toteutunutta säännöstelyä ja luonnonmukaista vedenkorkeuden vaihtelua. Toteutunut säännöstely on jätetty pois, koska se ei ole vertailukelpoinen em. säännöstelytapojen kanssa, koska siinä juoksutukset perustuvat epävarmoihin tulovirtaamaennusteisiin. Luonnonmukaista vedenpinnan vaihtelua ei ole otettu arvopuuhaastatteluihin mukaan, koska sitä on pidetty liian epärealistisena vaihtoehtona. Säännöstelytapojen muodostamisen periaatteet on kuvattu liitteessä 1.

Taulukko 1. Vertailtavat säännöstelytavat ja niiden kuvaus.

ISMO-mallilla on laskettu säännöstelytapojen vaikutukset Päijänteen ja Pyhäjärven vedenkorkeuksiin ja Kymijoen virtaamiin tavanomaisena, kuivana ja märkänä vuotena (kuvat 4-6). Vedenkorkeus- ja virtaamatietojen avulla on arvioitu säännöstelytapojen taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset. Koska vuodet ovat käytännössä hyvin erilaisia lämpötilojen ja sateiden ajoittumisen suhteen, on laskelmat tehty kahdelle kutakin vesivuosityyppiä edustamaan valitulle vuodelle (taulukko 2). Tämä on tarpeen, jotta nähdään, kuinka paljon vaikutukset poikkeavat toisistaan hieman toisistaan poikkeavina vesivuosina. Arvopuuhaastatteluissa vertailua on yksinkertaistettu siten, että märkänä ja kuivana vuotena tarkastellaan vain yhtä esimerkkivuotta. Kuvassa 4 on esitetty tulovirtaamat Päijänteeseen 1.1-31.12. arvopuuhaastatteluissa tarkasteltavina esimerkkivuosina.

Taulukko 2. Säännöstelytapojen vertailussa tarkasteltavat vesivuodet. Arvopuuhaastatteluissa tarkasteltavat esimerkkivuodet on lihavoitu.

 
Kuva 4. Tulovirtaamat Päijänteeseen arvopuuhaastatteluissa tarkasteltavina esimerkkivuosina.

 
Kuva 6. Pyhäjärven vedenkorkeudet eri säännöstelytavoissa tavanomaisena, kuivana ja märkänä vuotena.

Arvopuuhaastatteluja varten on kuvan 8 "peruspuusta" muodostettu kullekin vesivuosityypille oma arvopuunsa poistamalla sellaiset muuttujat, joiden suhteen säännöstelytapojen välillä ei ole eroja. Esimerkiksi kuivana vuotena ei tulvavahinkoja esiinny lainkaan ja siksi näiden vesivuosityyppien arvopuussa ei ole myöskään tulvavahinkoja.

Peruspuu muodostuu viidestä päämuuttujasta ja niiden alapuolella sijaitsevista muuttujista. Päämuuttujat ovat tulvavahingot, teollisuus, yritystoiminta, virkistyskäyttö ja vesi- ja rantaluonto. Seuraavassa on lyhyesti kuvattu muuttujat ja niitä kuvaamaan valitut mittarit.

Teollisuuteen sisältyy vesivoimantuotanto, uitto ja Sunila Oy:n vedenhankinta. Vesivoimantuotannon mittarina on Kymijoen 12 vesivoimalaitokselle aiheutuva kokonaishyöty. Taustamittareina käytetään ohijuoksutusten määrää sekä talvella ja kesällä tuotetun energian määrää.

Kymijoella harjoitettavalle uitolle aiheutuu haittaa erityisesti liian suurista virtaamista. Mittarina käytetään päivien lukumäärää, jolloin virtaama Kalkkisissa tai Kuusankoskella ylittää rajan, jolloin uitolle alkaa aiheutua selvää haittaa (Kalkkinen 370 m³/s, Kuusankoski 480 m³/s). Uiton keskeytymisestä on arvioitu aiheutuvan vahinkoa noin 50 000 mk/päivä.

Yritystoimintaan on sisällytetty ammattikalastus ja Kymijoen koskimatkailu. Matkailulle Päijänteellä (esim. vesiliikenne) ei eri säännöstelytavoista ole arvioitu aiheutuvan sellaista haittaa, että säännöstelytapojen välille syntyisi mitattavia eroja.

Ammattikalastukselle aiheutuu haittaa lähinnä sopimattomista vedenkorkeuksista tai vedenkorkeuksien vaihtelusta. Haittaa on aiheutunut lähinnä talvirysäkalastukselle. Rysäkalastuksen kannalta on tärkeää, että vedenkorkeus ei syksyllä ole liian matalalla, jotta parhaat pyyntialueet eivät olisi kuivilla. Rysäkalastusta haittaa myös, jos vedenpinta alenee talvella huomattavasti. Saaliissa säännöstelytapojen välillä ei arvioida olevan eroja, koska oletetaan, että eri säännöstelytavoista kalakannoille aiheutuva haitta kompensoidaan istutuksin.

Koskimatkailulle on eduksi riittävän suuret virtaamat Kymijoessa erityisesti kesä-, elo- ja syyskuussa. Mittarina käytetään päivien lukumäärää, joilloin virtaama Kuusankoskella alittaa koskimatkaily-yrittäjien arvioiman kriittisen rajan 200 m³/s touko-syyskuussa.

Virkistyskäyttöön luetaan kuuluvaksi rantakiinteistöjen virkistyskäyttö (oleskelu mökkirannoilla, uinti sekä mökkiläisten veneily), muiden kuin rantakiinteistön omistajien veneily sekä vesimaiseman kauneus. Säännöstely voi vaikuttaa virkistyskäyttöön joko suoraan muuttamalla vedenkorkeuksia tai epäsuoraan vaikuttamalla ranta- ja vesikasvillisuuden laatuun ja määrään ja kalastoon (kuva 10).

Muiden kuin rantakiinteistön omistavien veneilylle arvioidaan aiheutuvan haittaa, kun vedenpinta laskee alle NN+78,20 m.

Ranta- ja vesiluonto on jaettu Päijänteen ja Kymijoen ranta- ja vesiluontoon. Päijänteellä vedenkorkeuden vaihtelu ja säännöstely vaikuttavat erityisesti suojaisten lahtien umpeenkasvuun, vesi - ja rantakasvillisuuteen, kalojen, erityisesti hauen lisääntymiseen ja lintujen, erityisesti kuikan, pesinnän onnistumiseen. Vesi- ja rantakasvillisuuden mittareina käytetään saraikon ja ruovikon pinta-aloja. Hauen lisääntymisen onnistumista kuvataa laskennallisella poikastuotantokapasiteetilla ja kuikan pesinnän onnistumista kuvataan vedenpinnan nousun aiheuttamilla pesätappiolla.

Tarkastelussa oletetaan, että säännöstelystä kalakannoille aiheutuva haitta kompensoidaan kalaistutuksilla, joiden suuruus riippuu tarkasteltavasta säännöstelytavasta. Osalle vesistön käyttäjiä ei ole kuitenkaan yhdentekevää, perustuuko kalakanta luontaiseen lisääntymiseen vai istutuksiin. Siksi kalojen luonnonvarainen lisääntyminen on sisällytetty arvopuuhun.

Kalojen luonnonvaraisen lisääntymisen indikaattorilajiksi on valittu hauki, koska säännöstelyn vaikutusmekanismit siihen tunnetaan varsin hyvin. Oletuksena on, että niissä säännöstelytavoissa, joissa vedenpinta on hauen kutuaikana korkealla ja joissa hauelle on tarjolla runsaasti sarakasvillisuutta, ovat lisääntymisolosuhteet suotuisat esimerkiksi lahnalle ja siialle.

Kymijoella merkittävimmät virtaamista aiheutuvat vaikutukset kohdistuvat lohikalojen lisääntymiseen, koskien pohjaeläimistöön ja kasvillisuuteen. Vaikutuksia arvioidaan virtaamissa tapahtuvien muutosten perusteella. Säännöstelytapojen vaikutuksia lohikalojen lisääntymiseen arvioidaan mädin hautoutumiskauden virtaamamuutoksen perusteella pohjaeläimistöön ja kasvillisuuteen kasvukauden virtaamaolosuhteiden avulla.

Taulukko 3. Taustatietoa eri käyttömuodoista ja niiden merkityksestä Päijänteellä, Pyhäjärvellä ja Kymijoella.

Seuraavassa on esitetty ISMO-mallilla tehtyihin laskentoihin ja vaikutusselvityksiin perustuen erilaisten säännöstelytapojen taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset erilaisina vesivuosina.

5.1 Tulvavahingot

Eri säännöstelytavoista aiheutuvat vahingot on arvioitu maataloudelle, rakennuksille ja teollisuudelle. Metsätaloudelle aiheutuvaa vahinkoa ei ole arvioitu, koska lyhytkestoisista joitakin viikkoja kestävistä tulvista ei vielä synny haittaa puustolle.

5.1.1 Tulvavahingot ranta-asutukselle

Ranta-asutukselle aiheutuviin vahinkoihin sisältyvät vahingot mm. mökeille, saunoille, vajoille ja venevajoille.

Vedenkorkeuksien/virtaamien merkitys: Veden noustessa sokkelin tasoon on vahinko 415 mk/lattianeliö ja veden noustessa sokkelitason yläpuolelle on vahinko 630 mk/lattianeliö. Kevyiden rakennusten vahingot ovat 10 % lämmitettävien vahingoista.

Mittari: * Rakenteille aiheutuvat vahingot (Mmk)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 ei rakennuksille synny tulvavahinkoja. Vuonna 1992 vahinkoja aiheutuu kaikissa säännöstelytavoissa Pyhäjärvellä ja Kymijoella johtuen loppukesän sateisuudesta. Päijänteellä ei synny vahinkoja. Vahingot ovat pienimmät TASAssa ja suurimmat EKOssa (noin 0,6 Mmk) .

Kuiva vuosi 1978: Tulvavahinkoja ei synny missään säännöstelytavassa.

Märkä vuosi 1982: Vahinkoja syntyy kaikissa säännöstelytavoissa. Eniten vahinkoja syntyy TASAssa ( 1,3 Mmk) ja vähiten TULVOssa (0,01 Mmk). Vahingot ovat suurimmat Pyhäjärvellä. Päijänteellä ei synny tulvavahinkoja TULVOssa ja TASAssa.

5.1.2 Tulvavahingot maataloudelle

Vedenkorkeuksien/virtaamien merkitys: Korkeista vedenkorkeuksista peltoviljelylle syntyvä vahinko muodostuu sadon tuhoutumisesta veden alle jäävällä peltoalueella, vettymisen aiheuttamasta sadon alenemasta, kylvön viivästymisestä sekä tulvan aiheuttamasta muusta haitasta. Vahinkojen suuruus riippuu tulvan esiintymisajankohdasta. Vahingot on arvioitu erikseen kevät-, kesä- sekä syys- ja talvitulville.

Mittari: * Tulvavahinkojen suuruus (Mmk)

* Veden peitossa olevien peltojen pinta-ala (ha)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 ei synny tulvavahinkoja missään vaihtoehdossa. Vuonna 1992 vahingot ovat suurimmat EKOssa (0,4 Mmk) ja pienimmät TULVOssa. Tulvan alla on enimmillään peltoa yli 160 ha, josta valtaosa Pyhäjärvellä.

Kuiva vuosi 1978: Tulvavahinkoja ei synny missään säännöstelytavassa.

Märkä vuosi 1982: Maataloudelle aiheutuvat vahingot ovat suurimmat TASAssa (1,2 Mmk) ja pienimmät TULVOssa (0,01 Mmk). Vahingot ovat suurimmat Pyhäjärvellä, jossa peltoa on veden alla enimmillään yli 200 ha, Kymijoella tulvan alla on peltoa yli 100 ha. Päijänteellä vahinkoa syntyy vain EKOssa, jossa peltoja on veden alla vajaa 10 ha.

5.1.3 Tulvavahingot teollisuudelle

Teollisuudelle vahinkoa alkaa syntyä huomattavasti korkeammilla vedenkorkeuksilla kuin maataloudelle tai ranta-asutukselle (ks. taulukko 3). Tästä syystä tarkasteltavina vesivuosina vahingot teollisuudelle ovat olemattomat myös vuonna 1982.

5.2 Teollisuus

5.2.1 Vesivoimantuotanto

Vedenkorkeuksien/virtaamien merkitys: Vesivoimantuotannon suuruudessa on suuria eroja eri laisten vesivuosien välillä. Kymijoen vesivoimalaitosten sähköntuotannon arvo on suurin vuonna 1992 yli 250 Mmk ja pienin erittäin kuivana vuotena 1978 noin 170 Mmk.

Mittarit: * Vesivoimantuotannon arvo (Mmk/v)

* Säännöstelyhyöty eli muutos vesivoimantuotannon arvossa verrattuna luonnonmukaiseen tilanteeseen (Mmk/v)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vesivoimantuotannon arvo on molempina vuosina suurin TULVOSsa; säännöstelystä aiheutuva hyöty on siinä noin 6-7 Mmk/v. TASA on vesivoimantuotannon kannalta huonoin vaihtoehto. TASAn JA EKOn säännöstelyhyödyssä on suuria eroja tarkasteltujen vuosien välillä. Vuonna 1983 säännöstelyhyöty on TASAssa vain 0,6 Mmk/v, kun se vuonna 1992 on lähes 4,5 Mmk/v.

Kuiva vuosi 1978: TULVO on selvästi paras säännöstelytapa. TULVOssa säännöstelyhyöty on lähes 4 Mmk/v. TASAssa ja EKOssa tuotetun sähkön arvo olisi vajaa 1 Mmk/v pienempi kuin luonnonmukaisessa tilanteessa!

Märkä vuosi 1982: Kaikissa säännöstelytavoissa tuotetun sähkön määrä on huomattavasti suurempi kuin luonnonmukaisessa vedenkorkeuden vaihtelussa. TULVO on jälleen paras ja TASA on huonoin. TULVOssa ero luonnontilaiseen on lähes 20 Mmk/v, kun se TASAssa on vajaa 13 Mmk/v.

5.2.2 Uitto

Vedenkorkeuksien/virtamien vaihtelun merkitys: Uitolle haitallisia ovat tulvat ja niistä johtuvat suuret virtaamat kapeikoissa (Kalkkinen-Kuusanlampi), matalat vedet lähinnä niputuspaikoilla ja äkilliset juoksutusmuutokset. Erityisesti kevättulvan aikana saatava puu on lähes yksinomaan uittopuuta, jota on vaikea korvata. Uitetusta puusta riippuvaisin on Voikkaan tehdas. Mikäli keskeytyminen johtaa Voikkaan tehtaan seisokkiin, aiheutuu siitä kustannuksia n. 4,7 Mmk/päivä.

Mittarit: * Päivien lukumäärä (vrk), jolloin uitto on jouduttu keskeyttämään

* Uiton vaikeutumisesta tai keskeytymisestä aiheutuvat kustannukset (1 000 mk)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 ei missään säännöstelytavassa ole esiintynyt uitolle liian korkeita virtaamia. Vuonna 1992 sekä TASAssa että EKOssa virtaamat

ylittävät uiton vahinkorajan; TASAssa kuukauden ajan ja EKOssa 10 vrk. TULVOssa virtaamat jäävät alle vahinkorajan.

Kuiva vuosi 1978: Missään säännöstelytavassa ei ole esiintynyt uitolle liian korkeita virtaamia.

5.2.3 Vedenhankinta (Sunila Oy)

Vedenkorkeuksien/virtamien vaihtelun merkitys: Sunila Oy:n tehdas sijaitsee Kotkassa Kymijoen alajuoksulla Korkeakosken haarassa. Se ottaa prosessivetensä Kymijoesta. Virtaaman Kymijoessa laskiessa hyvin pieneksi merivettä virtaa Kymijokeen ja siten myös tehtaan vedenottamoon. Käytännössä tällaiset tilanteet on vältetty muuttamalla jakoa Kymijoen alaosan eri haarojen välillä niin, että Korkeakosken haaran virtaama ei alita kriittista raja-arvoa. Sunila Oy:n vedenhankinnalle voi aiheutua ongelmia, kun virtaama Kuusankoskella alittaa 135 m³/s 1.5.-30.8. välisenä aikana ja muulloin 120 m³/s.

Mittari: * Ajanjakson pituus (vrk), jolloin virtaama Kuusankoskella alittaa kriittisen rajan.

Tavanomaiset vesivuodet 1982 ja 1992: Missään säännöstelytavassa ei ole esiintynyt Sunila Oy:n vedenhankinnalle liian pieniä virtaamia.

Kuiva vuosi 1978: Huonoin säännöstelytapa on TUL-VO, jossa virtaama on Sunilan vedenhankinnan kannalta liian pieni 20 vuorokauden ajan. Muissa säännöstelytavoissa virtaamat eivät ole vedenhankinnalle liian matalia.

Märkä vuosi 1982: Kaikissa säännöstelytavoissa kriittinen virtaamaraja alittuu 11 vuorokauden ajan.

5.3 Yritystoiminta

5.3.1 Ammattikalastus (Päijänne)

Vedenkorkeuksien/virtamien vaihtelun merkitys: Säännöstelytapojen väliset erot ammattikalastuksen suhteen ovat seurausta lähinnä kalastusolosuhteiden muuttumisesta, koska lähtöoletuksena on, että eri säännöstelytavoista kalakannoille aiheutuvat haitat kompensoidaan täysimääräisesti istutuksin. Kalastajien haastattelujen perusteella erityisesti talviseen rysäpyyntiin vedenkorkeuksilla ja niiden vaihtelulla on merkitystä. Rysäpyynnille tärkeää on, että vedenpinta joulu-tammikuussa on riittävän korkealla, jotta parhaat kalastuspaikat olisivat käytettävissä ja että vedenpinta ei talven aikana laskisi kovin paljon.

Mittarit: * Keskivedenkorkeus joulu-tammikuussa (NN+ m)

* Vedenpinnan alenema tammikuun alusta jäänlähtöpäivään (m)

Kuiva vuosi 1978: Kaikissa säännöstelytavoissa vesi on niin alhaalla, että rysäkalastus voi vaikeutua. Vedenpinnan talvialenema on suurin TULVOssa, lähes 50 cm.

Kuva 17. Joulukuun keskivedenkorkeus eri säännöstelytavoissa tavanomaisena, kuivana ja märkänä vuotena.

5.3.2 Koskimatkailu (Kymijoki)

Vedenkorkeuksien/virtamien vaihtelun merkitys: Kymijoen koskimatkailu vaikeutuu tai keskeytyy, jos virtaama Kymijoen alaosalla laskee liian matalaksi.

Mittari: Päivien lukumäärä, jolloin virtaama koskimatkailulle epäsopivalla tasolla, alle 200 m³/s.

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 virtaamat ovat eri säännöstelytavoissa epäsopivia koskimatkailulle 20-31 vrk. Huonoin säännöstelytapa on TULVO. Vuonna 1992 EKOssa ei esiinnyt liian matalia virtaamia, TULVOssa niitä on 40 vrk.

Kuiva vuosi 1978: Kuivana vuotena kaikissa säännöstelytavoissa virtaamat ovat pitkään koskimatkailulle liian matalat. TULVOssa virtaamat ovat liian pieniä 143 vrk, TASAssa ja EKOssa 102 vrk.

Märkä vuosi 1982: Kaikissa tarkasteltavissa säännöstelytavoissa virtaamat ovat koskimatkailulle epäedulliset 30 vuorokautta.

5.4.1 Rantakiinteistöjen virkistyskäyttö

[Sisällysluetteloon]

Mittarit: * Rantakiinteistön virkistyskäytölle aiheutuva kokonaishaitta (mk) ja haitta rantakiinteistöä kohden (mk/kiinteistö)

[Sisällysluetteloon]

Vedenkorkeuksien vaikutus: Veneilylle aiheutuu haittaa lähinnä liian matalista vedenkorkeuksista. Veneily vaikeutuu veneseurojen jäsenten haastattelujen mukaan Päijänteen vedenpinnan laskiessa alle NN +78,20 m.

Mittari: * Päivien lukumäärä (vrk), jolloin vedenkorkeus on jäänlähtöpäivän ja syyskuun lopun välisenä ajanjaksona alittanut virkistysveneilylle kriittisen vedenkorkeuden raja-arvon.

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Tavanomaisina vuosina ei matalista vedenkorkeuksista aiheudu veneilylle juurikaan haittaa. Vuonna 1983 TULVOssa vedenkorkeudet ovat veneilylle liian matalat 10 vuorokautta.

Kuiva vuosi 1978: Kuivana vuotena säännöstelytapojen välillä on suuria eroja veneilylle sopimattomien vedenkorkeuksien esiintymisessä. Huonoin säännöstelytapa on TULVO, jossa vedenkorkeudet ovat sopimattomia 110 vuorokautta. TASAssa ja EKOssa liian matalia vedenkorkeuksia on 60 vuorokautta.

Vedenkorkeuksien vaikutus: Järvien säännöstely aiheuttaa yleensä muutoksia ranta-alueiden maisemassa, mikäli vedenpinnan korkeuden muutokset ja vaihtelut ovat suuria ja rannat laakeita. Vedenpinnan laskiessa selvästi keskivedenkorkeuden alapuolelle tavallisesti veden alle jäävää rantavyöhykettä alkaa paljastua. Maisemallista haittaa voidaan arvioida syntyvän ainakin silloin, kun paljasta (kasvitonta) savi-, muta tai liejurantaa alkaa paljastua enenevässä määrin. Maisemavaikutuksia on arvioitu vain Päijänteen osalta.

* Ajanjakson pituus, jolloin paljasta/kasvitonta liejupohjaa on näkyvissä

Liejurantoja alkaa paljastua, kun Päijänteen vedenkorkeus laskee saraikon alarajan alapuolelle. Saraikon alaraja on maastossa tehtyjen tutkimusten perusteella Päijänteellä tasolla NN+ 78,15 m.

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Ainoastaan TULVOssa esiintyy niin matalia vedenkorkeuksia, että kasvitonta liejurantaa paljastuu. Haitta on lyhytaikainen (10 vrk) ja keskimäärin rantaa paljastuu noin 0,5 m.

Kuiva vuosi 1978: Kaikissa säännöstelytavoissa esiintyy vesimaiseman kannalta haitallisen matalia vedenkorkeuksia. TULVO on huonoin vaihtoehto; siinä vedenpinta on lähes kaksi kertaa pidemmän ajan (112 vrk) haitallisella tasolla kuin TASAssa tai EKOssa. Keskimääräinen paljastuvan rannan laajuus on samaa suuruusluokkaa (noin 1,5 m) kaikissa säännöstelytavoissa.

5.4.4 Kasvillisuus (Päijänne)

Kasvillisuuden, erityisesti ruovikoiden, runsastuminen voi haitata virkistyskäyttöä monella tavoin. Eri säännöstelytapojen vaikutukset ruovikoiden laajuuteen on arvioitu kohdassa 5.5.1.1.

5.5 Ranta- ja vesiluonto

5.5.1 Päijänteen vesi- ja rantaluonto

5.5.1.1 Rantavyöhykkeen tila

Ranta- ja vesiluonnon tilatavoitteeksi tulisi tutkijoiden mielestä asettaa Päijänteen rantavyöhykkeen elinympäristöjen palauttaminen mahdollisimman lähelle luonnontilaista (säännöstelemätöntä) tilannetta. Säännöstely on vaikuttanut Päijänteen ranta- ja vesiluontoon monella tavoin. Merkittävimmiksi vaikutuksiksi tutkijat ovat arvioineet (tutkijoiden asettamassa tärkeysjärjestyksessä):

Saraikko

Vedenkorkeuksien vaikutus: Saraikkovyöhykkeen laajuteen vaikuttaa kevään ja kesän vedenkorkeuden vaihtelu ja sen ajoittuminen. Sarakasvillisuusvyöhyke on kaventunut järvissä, joissa säännöstelyllä on leikattu kevättulvaa tai vedenkorkeuden huippu on siirtynyt keskikesälle.

Säännöstelytapojen vaikutukset: Saraikon pinta-ala on TULVOssa ja TASAssa (alle 2 km²) selvästi pienempi kuin EKOssa (vajaa 5 km²). EKOssa saraikon pinta-ala on noin 70 % luonnonmukaisesta.

Vedenkorkeuksien vaikutus: Ruovikon leviämiseen ja runsastumiseen on pääsyynä luonnonmukaista alemmat vedenkorkeudet alkukesästä ja ylimpien vedenkorkeuksien leikkaaminen. Umpeenkasvun voimistumisella tarkoitetaan rantojen soistumista, joka on seurausta kuolleen eloperäisen aineksen määrän lisääntymisestä vesirajan läheisyydessä. Umpeenkasvun aste saadaan mittaamalla rantaviivaan muodostuneen turvekerroksen paksuus ja osuus rantaviivasta tai laskemalla maastossa ns. umpeenkasvua ilmentävien kasvilajien runsaus. Ruovikoiden leviäminen ja umpeenkasvu ovat suojaisilla rannoilla kytköksissä toisiinsa, koska ruovikon muodostuminen rannan eteen vähentää veden vaihtuvuutta ja aallokon kulutusta lisäten samalla rehevöitymistä ja umpeenkasvua. Lisäksi kevättulvan madaltumisesta ja myöhentymisestä johtuva sarakasvillisuusvyöhykkeen kaventuminen vapauttaa uutta kasvutilaa ruovikolle rannan yläosassa.

Säännöstelytapojen vaikutukset: Laskennallisesti ruovikolle selvästi haitallisimpia ovat EKO ja LUOMU. TASA-säännöstely on myös hieman haitallisempi ruovikolle kuin TOT ja TULVO. EKO ja LUOMU sisältävät kuitenkin riskin, että käytännössä perusteellisesti syvälle juurtunut ruovikko ei enää häviäkään ulkorajalla, vaan jopa hyötyy loppukesän alhaisista vedenkorkeuksista. EKO ja LUOMU ovat kuitenkin parempia kuin TASA.

5.5.1.2 Kalojen (hauen) luonnonvarainen lisääntyminen

Päijänteellä haukea voidaan pitää indikaattorilajina, jonka luontaisen lisääntymisen onnistuminen kuvastaa yleisemminkin eri säännöstelytapojen vaikutuksia kalakantoihin (ks. sivu 18).

Vedenkorkeuksien vaikutus: Hauen käytettävissä olevien lisääntymisalueiden määrä on haukikannan kokoa ensisijaisesti rajoittava tekijä Päijänteellä. Lisääntymisajan vedenkorkeuksilla on ratkaiseva merkitys vuosittain tarjolla olevan lisääntymisalueen määrään ja edelleen syntyvän haukivuosiluokan suuruuteen. Kutuajan vedenkorkeuden lisäksi lisääntymisalueiden määrään vaikuttaa avovesikauden vedenkorkeus, jonka vaihteluvälin ja -rytmin perusteella määräytyy hauen lisääntymiselle edullisimman sarakasvillisuusvyöhykkeen laajuus.

Mittarit: * Haen lisääntymisalueiden pinta-ala (km²)

* Hauen poikastuotantokapasiteetti (kpl/v)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 säännöstelytapojen välillä on selvästi suurempia eroja kuin vuonna 1992, jolloin erot säännöstelytapojen välillä ovat varsin vähäiset. Vuonna 1983 EKO on paras säännöstely ja siinä hauen poikastuotanto on lähes 90 % arvioidusta luonnontilaisesta. TULVO on huonoin säännöstelytapa; siinä poikastuotanto on runsas 50 % arvioidusta luonnontilaisesta.

Kuiva vuosi 1978: EKOssa ja TASAssa hauen poikastuotannon on arvioitu olevan luonnontilaista suurempi. TULVOssakin poikastuotanto on noin 80 % luonnontilaisesta.

Märkä vuosi 1982: Kaikissa säännöstelytavoissa vedenpinta on jäiden lähtiessä selvästi luonnonmukaista alempana ja sen vuoksi myös hauen poikastuotanto on selvästi heikompaa. Huonoin säännöstelytapa on TULVO, jossa poikastuotanto on noin neljäsosa arvioidusta luonnontilaisesta tuotannosta. TASAn ja EKOn välillä ei ole suurta eroa; niissä poikastuotanto on vajaa puolet arvioidusta luonnontilaisesta.

Tilanne heinäkuussa, jolloin poikaset ovat kooltaan 5-10 cm. Pylväiden päällä olevat lukuarvot kuvaavat arvioitua luonnontilaista poikastuotantoa eri vesivuosina.

Vedenkorkeuksien vaihtelun merkitys: Nopea vedenkorkeuden nousu alkukesällä muodostaa uhkan rantaviivan tuntumassa pesivien lintujen lisääntymiselle, sillä niiden pesät voivat jäädä veden alle. Erityisen herkkä vedenpinnan nousulle on kuikka, joka kömpelönä lintuna pesii aivan vesirajan tuntumassa. Kuikan pesistä on arvioitu tuhoutuvan peräti 95 %, kun vedenpinta nousee pesintäaikana keskimääräisesti eli 23 cm. Riistalinnuista tukka- ja punasotka sekä iso- ja tukkakoskelo ovat alttiimpia vedenpinnan nousulle. Lokkilinnut eivät ole kovin herkkiä vedenpinnan nousulle; 50 cm:n nousu pesintäaikana tuhoaisi noin 10 % lokkilintujen pesistä. Uhanalaisen selkälokin pesiä ei vedennousu tuhoa edes poikkeusvuosina.

Mittarit: * Kuikan pesätappiot (%), jotka johtuvat vedenpinnan noususta pesintäajankohtana (2-6 viikkoa jäidenlähdöstä)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 kuikan pesistä tuhoutuu luonnonmukaisilkaisillakin vedenkorkeuksilla yli 70 %. Vertailtavista säännöstelytavoista paras on TASA, jossa pesiä tuhoutuu vähemmän kuin luonnonmukaisena eli vajaa 60 %. TULVO on huonoin vaihtoehto; siinä 99 % pesistä tuhoutuu vedenpinnan nousun seurauksena. Vuonna 1992 EKO on selvästi huonoin säännöstelytapa, 99 % pesistä tuhoutuu. TASA on paras säännöstelytapa; siinä pesiä tuhoutuu hieman enemmän kuin EKOssa.

Kuiva vuosi 1978: Vedenpinnan nousu kuikan pesintäaikana on hyvin vähäistä ja kuikan pesintätappiot jäävät olemattomiksi TASAssa ja EKOssa. TULVOssa pesistä tuhoutuu noin puolet.

Märkä vuosi 1982: Vedenpinta nousee kuikan pesintäkaudella voimakkaasti ja sen seurauksena käytännössä kaikki kuikan pesät tuhoutuvat kaikissa säännöstelytavoissa.

5.5.2 Kymijoen vesiluonto

5.5.2.1 Vesi- ja rantakasvillisuus

[Sisällysluetteloon]

Virtaamien vaikutus: Kasvukauden aikana pienenevä virtaama joessa näkyy rannalla alenevana vedenpinnan tasona ja tämä puolestaan mahdollistaa rantakasvillisuuden vyöhykkeisyyden kehittymisen ja paljastaa uusia kasvupaikkoja kasvukauden edetessä. Mitä suurempi virtaamien pieneneminen kasvukauden aikana on, sitä parempi säännöstelyvaihtoehto on kasvillisuuden monipuolisuuden kannalta. Vastaavasti, jos kasvukauden lopun virtaamat ovat suurempia kuin kasvukauden alussa ja vedenpinnan taso nousee kasvukauden edetessä ja rantakasvillisuudelle suotuisa vyöhyke kaventuu. Virtaamamuutosten vaikutus rantakasvillisuuteen on voimakkain Anjalankosken alapuolisella rakentamattomalla jokijaksolla keskittyen alueen loiviin rantoihin. Pyhäjärven ja Anjalankosken välisellä alueella sekä jyrkkätörmäisillä alueilla myös muualla merkitys on olematon.

Mittarit: Vertailtavien vaihtoehtojen merkitystä Kymijoen rantojen kasvillisuudelle kuvaavaksi mittariksi valittiin 15.6. - 15.7. ja 15.8. - 15.9. ajanjaksojen keskivirtaamien erotus (m³/s).

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Erot vuosien välillä ovat hyvin pienet ja molempina tavanomaisina vuosina TASA on Kymijoen kasvillisuuden kannalta huonoin vaihtoehto. Vuonna 1983 EKO on paras ja vuonna 1992 TULVO on juuri ja juuri muita parempi vaihtoehto. Kymijoen alueella, jossa virtaamamuutoksen vaikutus vedenkorkeuksiin on suurimmillaan laskee vedenpinta vuonna 1992 TASA ssa n. 50 cm ja vuonna 1983 EKO ssa n. 100 cm (tavanomaisten vuosien ääriarvot).

Kuiva vuosi 1978: Virtaaman muutos kasvukauden edetessä on erittäin pieni. TASA ja EKO vaihtoehto ovat yhtä hyviä vedenpinnan aleneman ollessa n. 20 cm. Heikoimmaksi vaihtoehdoksi jää TULVO, jossa vedenpinnan alenema on vain muutamia senttejä.

Märkä vuosi 1982: Kevättalven ja kasvukauden alun runsasvetisyys näkyy muita vuosia selvästi suurempana virtaamien pienenemisenä kasvukauden aikana. Säännöstelytavoista paras on TASA (vedenpinnan alenema n 160 cm) ja heikoin vaihtoehto on TULVO (alenema n. 130 cm)

Mittari: Kesän keskivirtaama, MQ_1.6.-31.8. (m³/s)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: TULVO on selkeästi huonoin vaihtoehto pohjaeläimille. Se karsisi entisestään lohikaloille tärkeitä lajeja ja suosisi mäkäräisiä (tästä sivuvaikutus virkistyskäytölle - haitta purevien aikuisten kautta). TASA ja EKO ovat pohjaeläimistön kannalta selkeästi parempia säännöstelyjä. Luonnonmukaisessa säännöstelyssä virtaamat ovat jonkin verran korkeammat kuin EKOssa.

Kuiva vuosi 1978: TASA ja EKO ovat selvästi parhaimmat saäännöstelytavat. Erityisesti lohikalojen ravintona tärkeiden pohjaeläinlajien lisääntyminen ja kasvu olisivat paremmat kuin TULVOssa.

Märkä vuosi 1982: Märkinä vuosina vaihtoehtojen pohjaeläinvaikutusten suhteelliset erot ovat todennäköisesti varsin pienet.

5.5.2.3 Lohikalojen lisääntyminen

Vedenkorkeuksien/virtaaman vaihtelun merkitys: Kymijoen itähaaran vapailla koskijaksoilla (Pernoonkosket, Kultainkoski, Ahvionkoski) on mm. meritaimenelle ja - lohelle soveltuvia lisääntymisalueita. Parhaimmat kutualueet ovat noin 0,5 -1,0 m:n syvyydellä. Mitä suurempi on virtaaman aleneminen talvella mädin hautoutumiskaudella, sitä enemmän voi lohikalojen mätiä jäädä kuiville ja tuhoutua.

Mittari: * Virtaaman muutos lohikalojen mädin hautoutumiskaudella tammi-huhtikuussa, MQ _tammikuu- NQ _{tammi-huhtikuu} (m³/s)

Tavanomaiset vuodet 1983 ja 1992: Vuonna 1983 TULVOn, TASAn ja EKOn väliset virtaamaerot ovat olemattomat. Virtaamamuutos on niissä kuitenkin puolet suurempi kuin luonnonmukaisessa säännöstelytavassa. Vuonna 1992 virtaamamuutos on TULVOssa noin 60 m³/s eli yli viisi kertaa suurempi kuin EKOssa ja TASAssa.

Kuiva vuosi 1978: Paras säännöstelytapa on TULVO, virtaamamuutos on vain 10 m³/s. EKOssa ja TASA ssa virtaamamuutos on selvästi suurempi, mutta kuitenkin pienempi kuin luonnonmukaisilla virtaamilla.

Märkä vuosi 1982: TULVOssa virtaamamuutos on noin 20 m3/s, kun se EKOssa ja TASAssa on 80-100 m³/s.

[Sisällysluetteloon]